Tanssii Tähtien Kanssa vierailu

Päästiin niiden onnellisten ihmisten joukkoon, jotka pääsevät Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman kuvauksiin ohjelman tekijöiden vieraana. Saavuttiin paikanpäälle hyvissä ajoin. Studio sijaitsee Herttoniemessä. Ulkona oli tyttö vastaanottamassa vieraita, ja tarkisti että nimi löytyi vieraslistasta. Sen jälkeen meidät ohjattiin odotustilaan, joka oli rakennettu konteista. Tarjolla oli jotakin erikoista juomaa, mutta ei me sitten sitä otettu. Aika lämmin tuli, tila oli sen verran ahdas että aika tiivis tunnelma siellä oli. Tosi paljon näki kyllä telkkarista ja lehdistä tuttuja, sekä myös tanssikisasta tuttuja henkilöitä. Siinäpä se aika menikin, katsellessa.

Siellä julkkisten seassa seisoskellessa tuntui kyllä tosi hassulta, vähän niinkun "mä en oikein kuulu tähän elokuvaan". Mutta oli oikein mukavaa ja jännitti vähän itse ohjelma. Pienen odottelun jälkeen meidät kaikki ohjattiin sisälle studioon. Oli tosi hassua astua sisään teollisuushallin näköiseen rakennuksen jossa pienen  eteiskäytävän päästä loisti valoa ja näkyi studion tähtitaivas.

Päästiin lopulta paikollemme päätykatsomoon. Sieltä näki todella hyvin koko tilan ja mun mielestä se näytti paljon paljon isommalta kun telkkariruudusta.

Heti kun ihmiset olivat löytäneet paikkansa, saapui Mikko Leppilampi lavalle ja kertoili luontevasti ohjelman kulusta. Yllätys olikin se, että ennen suoran lähetyksen alkua kuvattiin pari esitystä etukäteen, ja ne näytettäisiin ohjelman aikana sitten nauhalta. Syy oli se, että lavalle piti tuoda tavaraa, ja sen siirto ei olisi ohjelman aikana onnistunut tarpeeksi nopeasti.

Ensin oli vuoro Sami Saaren, Sami Pitkämön ja sen jonka nimeä en muista, he esittivät Beatlesia. Sen jälkeeen esiintyi Johanna Försti laulaen "River deep mountain high" -kappaleen. Henkilökohtaisesti en pidä Förstin laulusta ollenkaan. Matalat äänet ehkä menee just ja just, mutta sit ne korkeat... Tanssijatytöt olivat ohjelmasta tuttuja. Ensimmäinen esitys soitettiin muuten kahteen kertaan, ei hajuakaan miksi. Ehkä se ei ensimmäisellä kerralla vaan onnistunut?

Tämän jälkeen alkoi itse ohjelma. Oli todella mielenkiintoista seurata lähetyksen kulkua. Yleisön kannustaessa (tätä oli ennen kuvausta oikein harjoiteltu) tanssituoamrit marssivat paikalle. Sitten alkoi itse ohjelma joka eteni juuri niin kuin miltä se telkkarissa näyttää. Oli jotenkin tosi outoa nähdä lavan takana olevalta näytöltä ensin tanssisalilta kuvattu insertti, ja sitten tanssijat olivatkin jo siinä lavalla ja katselivat itsekkin sitä inserttiä. Sen jälkeen esitys, jonka jälkeen pari poistui lavasteiden taakse haastatteluun (joka näkyi sekin meille näytöltä). Haastattelun aikana tuomarit vilauttivat pistelappujaan toisilleen. Tai jollekkin, mutta me ainakin nähtiin kaikkien pisteet ennenkuin ne julkistettiin.

Mainoskatkoilla Leppilampi kävi lavalla taas kertomassa mitä on tulossa. En voi ymmärtää miten mainoskatko tuntui siinä niin lyhyeltä, kotona se on aina pienen ikuisuuden mittainen. Tosin sitä en tiedä miten livenä nää sitten telkkarissa näkyy, tuleeko viiveellä (kuten varmaan kaikki livelähetykset) ja miten se vaikuttaa. Joka tapauksessa oli kyllä hienoa katsoas touhua. Mainostauolla ei juuri muuta ehtinyt kun vähän jaloitella. Paikan tuolit olivat heppoiset pikkuiset taitettavat putkituolit, joten aika ankeaa niissä oli istua. Esityksen aikana lavalla pyöri uskomattoman näppäräjalkainen kameramies, joka juoksi ympäri lavaa kamera olkapäällään.

Lopulta koko ohjelma oli ohitse, yleisöä kiitettiin ja pyydettiin poistumaan koska paikalla alkaisi lehdistötilaus. Käveltiin siinä sitten lavan kautta, siinä olikin jo haastattleijoina väkeä ja tanssitähtiä kuvattiin. Aivan mahtava kokemus, menisin kyllä heti toisen kerran jos vain olisi mahdollista. Kiitos Mikki - valosuunnittelija :)

Tutun näköisiä kavereita tuolla taustalla.

Tean Tomaattipasta

Ihan parasta pikaruokaa, sopii valmistettavaksi tietenkin kotona, mutta myös erityisesti reissun päällä (esim. mökillä). Ja on kyllä myös kivan näköistä ja erittäin herkullista tarjottavaa illanvietossa vieraille. Tämän ohjeen olenkin kehittänyt eräällä mökkireissulla.

Aikaa tähän menee suurinpiirtein 15 - 20 minuuttia.

Tässä kuvassa ainekset.

 

- Torino kiemuraista pastaa 7 dl (määrä siis keittämättömälle pastalle) , myös esim. kierrepasta tms käy. Pastan määrää voi vaihdella, voi olla enemmän tai vähemmänkin.

 

- Kirsikkatomaattia tai miniluumutomaattia rasia (250 g)

 

- Rucolaa rasia tai pussi, määrä ei ole niin tarkka.

 

- Turkkilaista jugurttia 2,5 desiä

 

- Creme Bonjour aurinkokuivattu tomaatti tuorejuusto 1 rasia

 

- Tomaattipyre 1 pieni purkki

 

- Kinkkua 300 - 400 grammaa

 

Mausteeksi valkosipulia (itse käytän 2 yksikyntistä), pippuria, suolaa (ei pakollisia koska kinkku on kuitenkin suolainen). Tomaattien paistamiseen vähän voita tai öljyä.

 

Huom! Ota ensin kaikki tarvikkeet pöydälle niin on helpompi toimia.

 

VALMISTUS:

 

1. Laita vesi kiehumaan. Keitä pasta ohjeen mukaan.

 

2. Sulata pannulla voita (tai öljyä) ja paista tomaatit siinä

 

Paista tomaatit kauniin ruskeiksi, mutta kuitenkin niin että ne pysyvät kokonaisina.

 

 

3. Sekoita turkkilainen jugurtti, aurinkokuivattu tomaatti sekä tomaattipyre yhtenäiseksi seokseksi. Lisää halutessasi valkosipuli, pippuri ja suola.

 

 



 Valkosipulit tietenkin puristetaan, ovat kuvassa vain esillä.



 



Seos on valmis, jätä se maustumaan.

 

4. Suikaloi kinkku ja hienonna rucola. Voit jättää rucolan vähän isommaksikin. Katko siitä kuitenkin varret jos ovat kovin tikkumaiset.

 

 



5. Kun pasta on kiehunut sopivaksi, valuta se. Älä jäähdytä kylmällä vedellä! Lisää pastan sekaan jugurtti-tuorejuustoseos sekä kinkkusuikaleet ja sekoita varovasti.

 

 

 

6. Lisää lopuksi rucola ja tomaatti varovasti pastan sekaan nostellen.

 

 

 

7. Pasta on valmista. Tarjoa hyvän punaviinin kanssa, kysy rohkeasti Alkon myyjältä - heiltä löytyy varmasti sopiva suositus.

 

 

Hyvää ruokahalua! Tästä riittää noin neljä annosta.





 





Kuopiossa Rauhalahteilemassa.

Mä en näköjään ole mikään maailman ahkerin blogin kirjoittaja. Kesä on niin kiireistä aikaa, sitten pitää välillä tehdä töitäkin. No, nyt on syyskuu ja on ehkä enemmän aikaa. Kerrotaan siis kesä jälkikäteen, aloitetaan Kuopion viikonloppureissusta.

Kesäkuun puolessa välissä päätettiin poiketa Kuopiossa. Siellä tulee poikettua melkein järjestäen kerran kesässä, syömässä muikkuja siellä torilla.  Matkaa Mäntästä Kuopioon kertyy noin 230 km mikä on vähemmän kuin matka täältä Helsinkiin. Siksi mainitsen tuon, että se on ihan siedettävän matkan päässä joten soveltuu erityisen hyvin viikonloppukohteeksi. Myös talvella siellä ollaan oltu ja hyvin on keksitty tekemistä. Varattiin leirintämökki Rauhalahden leirintäalueelta. Perjantaina mentiin illalla ja vietettiin se ilta siellä leirintäalueella. On muuten todella tasokas leirintäalue. Hirveän rauhallinen oli ainakin se paikka missä meidän mökki sijaitsi. Mökki oli just viikonloppuyöpymiseen sopiva. Kylmä vesi tuli, oli jääkaappi ja hella. Mökissä oli terassi ja hyvin tilaa kahdelle ihmiselle (neljän hengen mökki, maksoi muistaakseni 60 euroa/vrk).

Mökki ulkoa

Ja siisti sisältä

Pikkuinen keittiö, kaikki tarvittava.

Leirintäalueella on todella paljon kaikkea mitä voi tehdä. Lisäksi alue on aika iso, ja siellä oli esim. koirille tarkoitettu suuri metsikköinen alue missä meni lenkityspolku. Enpäs oo nähnyt moista missään. Alueella oli myös Kivilampi, jossa sai kalastaa luvanvaraisesti. Kaunis ilta, heiteltiin frisbeetä isolla murmikkoalueella ja samoiltiin ympäri leirintäaluetta. Tietenkin myös terassilla piti käydä ottamassa pienet janojuomat. Alueen ravintola oli ihan ok. Sieltä sai kaikenlaista ruokaa ja juomaa. Ainoa miinus oli, että juomalistaa ei ollut ja piti erikseen joka kerta kysyä että mitä olutta tai mitä muuta on tarjolla ja mitä ne maksaa.

Kivilampi

Tällä ei kyllä pelastustoimiin ainakaan lähdetä..

Kesä ja pihlajantuoksu.

Lauantaina syötiin mökin terassilla kunnon aamupala, mitä nyt retkiolosuhteissa pystyy tekemään. Sen jälkeen käytiin ajelemassa ympäri aurinkoista Kuopiota aloittaen Saaristokaupungista, jossa käytiin syömässä jäätelöt. Kannattaa poiketa, alue on rakennettu jännästi saariin joihin on rakennettu uusi iso tie. (linkistä näkee parhaiten alueen).

Aamupalaa, aurinkoa ja ihanaa kesää.

"Kyllä me kaikki mahdutaan tänne pesimään." Lokkiluoto ja toistakymmentä lokinpesää.

Poliisisedät korjaamassa jonkun tumpelon kaatamaa liikennemerkkiä.

Seuraavaksi suunnattiin pakolliselle torille. Torin ympärillä oli vähän tietyöhommaa, vai mitä lie siinä tekivät. Piti kävellä työmaan läpi, mutta kyllä ne muikut sit taas toivat iloisen mielen. Ja toi torihan on muutenkin niin legendaarinen paikka että siellä on jokaisen käytävä ainakin kerran elämässä.

Torin jälkeen käytiin Puijolla. Tutkiskeltiin hiihtostadionia, ja käytiin mäkihyppypaikan alapuolisella alueella. Paikalla oli muutama nuori mäkihyppääjä testailemassa, ei tosin nähty heidän hyppyjään. Ainoastaan sen kun menivät hissillä. Olis ollu hauska nähdä miten kesällä hypätään. Puijon alueella on kyllä mahtavat ulkoilumaastot, haastetta ainakin löytyy kun lähtee mäkiseen maastoon.

Lopuksi ajeltiin vielä ympäriinsä, ja käytiin vielä katsomassa (luonnollisesti) veneitä. Ja palattiin leirintäalueelle. Ilta vietettiin leirintäalueella frisbeetä heitellen ja kävellen ympäristössä katselemassa paikkoja. Sunnuntaina sitten kotiuduttiin. Mukava viikonloppu oli kokonaisuudessaan.

Kesä menee liian lujaa. Mikkeliä jälkeenpäin muisteltuna.

Mitä ihmettä? Enskuun jälkeen on jo syyskuu, ja eikö me olla käyty sitten missään kun mitään en ole kirjoittanut? No. Toki pieniä reissuja ollaan tehty. Töissä on vaan menny liikaa aikaa, joten on ollu vapaa-ajan voimat vähissä.

26.5.12 kauniina toukokuisena lauantaina suuntasimme minun vanhempieni kanssa kohti Mikkeliä ja sen sotahistoriallisia nähtävyyksiä. Kotoa lähdettiin aamusella. Kiireetön matka, kahvitauoilla nautimme eväitä auringonpaisteessa. Menomatkalle oltiin valittu pikkutie, joka kulki Mäntästä Korpilahdelle ja Kärkistensalmen sillan kautta Joutsan ohitse ja jostain sieltä. Mikkeliin on vain parisataa kilometriä matkaa, joten nopeastihan se meni.

Aloitimme Mikkelin jalkaväkimuseosta.  Paikalla oli jonkinlainen militariakirppis. Päätettiin kurkata se ensin, koska museon varsinaisen näyttelyn oven edessä oli "sisäänheittäjä" joka mainosti että militariakirpputorille pääsee yhteislipulla. 6 euroa maksoi yhdeltä ihmiseltä sisäänpääsy, ja koska meillä ei ollut kolikoita eikä lipunmyyjälläkään vaihtorahaa (tilanne oli muutenkin vähän hassu..) niin saatiin tingattua sitten 20 eurolla sisään koko 4:n hengen seurue. Kyseinen kirpputori oli kyllä aika suuri pettymys. Mutta tulihan käytyä.

Varsinainen museo onkin sitten mielenkiintoinen paikka. Käytiin siellä Tonin kanssa ensimmäisen kerran pari vuotta sitten. Alue on vanhaa kasarmialuetta ja sinäänsä jo mielenkiintoinen käyntikohde. Museossa sisällä esitellään suomen eri sotia valokuvin, tekstein, kartoin ja esinein.

Jalkaväkimuseon päänäyttely

Niin. Tämä on jonkinlainen tykki kaiketi.

Rivissä. Aseet.

Marski ja jalkaväen tarkastajat.

Sotilaan eväspakkausta.

Talvinen lavastus.

Jos jossain lukee että "ei saa mennä" niin miksi sinne pitää mennä... kamera sujahti verhonraosta ja otti tämän kuvan. Haavoittuneita muovinukkeja.

Nähtyämme päänäyttelyn sekä toisen pienemmän näyttelyn, päätimme suunnistaa "Sotilaskotiin" kahville. Päänäyttelyrakennuksen takana sijaitsee museokahvila, jossa saa sitten kahvia ja munkkeja. Olikein oli hyviä.

Sotilaskotimuseokahvila.

Perinteiset.

Seuraavana vuorossa oli Päämajamuseo. Koulun yhteydessä puolustusvoimien päämajana toimineet tilat on muutettu museoksi. Käykäähän katsomassa. Sinäänsä ei niin kovin erikoinen paikka mutta historiallisesti silti kiinnostava. Onhan siellä Marskin työhuone ja alkuperäinen vessa....:) Ja muutakin museotavaraa sekä valokuvia.

Ostokortteja. Joskus tulee mieleen että nää vois ottaa uudelleen käyttöön niin ihmiset ei tuhlais niin järjettömiä määriä ruokaan, josta suuri osa päätyy kuitenkin roskikseen. Ja luonnon omia antimia jää metsiin ja pelloille.

Tämäkin pirun ruma nukke on ollut jollekkin se parhain ja kallein aarre. Miettikääpäs tätä kun hukutatte ne kakaranne hirveeseen tavarapaljouteen. Paljon olisi opittavaa nykyihmisillä noista sota-ajoista.

Pysäyttävin kuva koko kierroksella. Sotalapsi lappu kaulassa, epätietoisena ehkä siitä mihin on menossa.

Päämajan karttakeskus.

Marskin työhuone

Marsalkka Mannerheimin työtuoli, lasit ja almanakka.

Syntymäpäivätervehdys kansalaiselta.

Päämajamuseo.

Päämajamuseon jälkeen luonnollinen käyntikohde oli tien toisella puolella Naisvuoren uumeniin luohittu viestikeskus Lokki. Toimi jatkosodan aikana päämajan viestikeskuksena aina 1. elokuuta 1945 saakka. Paikka jäi kylmilleen käytön loppuessa 1960 -luvulla. Parakit lahosivat ja huoneiden katot romahtivat. Entisöinti aloitettiin 1980 -luvun lopulla ja viestikeskus avattiin yleisölle 1995.

Viestikeskus Lokki. Sisäänkäynti on aika huomaamaton.

Viestikeskuksen entisöimätöntä tilaa, jossa näkee millaiseen tilaan parakit ja muut systeemit rakennettiin.

Sentraalisantra. Onkohan piuhat oikein?

Tästä en tiedä mikä on, mutta lienee joku lähetin.

Välillä juotiin taas eväskahvit. Sotajuttujen jälkeen oli aika siirtyä vähän kevyempiin tunnelmiin, joten sukellettiin sitten lopuksi vielä Mikkelin Vahakabinettiin joka sijaitsee Visulahdessa. Osa vahakabinetin vahanukeista alkais mun mielestä oleen jo perusteellisen kunnostuksen tarpeessa. Ja osa on niin huonoja, että kuuluvatko sinne lainkaan. Olen käynyt paikassa ensimmäisen kerran jo parikymmentä vuotta sitten, ja samoja nukkeja siellä on edelleen.

Neuvostoliiton ja Venäjän johtoa.

Suomen presidenttejä. Niinistö tuli pari viikkoa sitten sen jälkeen kun oltiin käyty. Niinistön vahaversiosta tuli melkoista keskustelua.

Akseli Gallen-Kallela

Minä ja muut kilvanajajat.

The King.

Mukava oli reissu, kiitos matkaseurueelle!



Korkeasaar-saar-saarta katselemaan-maan-maan..

Kerrankin oltiin viisaita ja päätettiin mennä näin keväällä katsomaan Korkeasaaren eläinten elämää, jospa ne olisivat hieman virkeämpiä kun keskellä kuumaa kesäpäivää. Illalla mentiin jo valmiiksi lähemmäksi, ja valittiin Sokos Hotel Tapiola Garden, tuttu hotelli monien yöpymisien merkeissä. Joku kertoi että siellä saa odottaa ruokaa illalla ravintolassa liian kauan (ravintola Sevilla). No, testaamaan siis. Alkupalat tulivat nopeasti. Minulle karitsan kyljys, ihan superhyvää! Ja Tonille joku ihmeen burritosjuttu, näytti ihan pannukakulta tai joltain paistokselta. Ei kuulema ollut kaksinen.

Pääruuaksi minä valitsin pariloitua maksaa, sekin oli erittäin maukasta. Tonilla oli joku pihvi, sanoi että olisi kaivannut ehkä lisää mausteita - ainakin pippuria. Jälkkäriksi kahvia ja oudon makuista jäätelöä. Pistävä maku oli joko mansikkajäätelössä tai suklaakastikkeessa. Silti se kyllä tuli syötyä, joten ei se pahaa ollut. Mutta näin myytinmurtajat totesivat: palvelu oli ystävällistä ja mielestämme erittäin nopeaa. Pesee kyllä monen ravintolan mennen tullen siinä asiassa. Hotellista ei ole muutenkaan juuri pahaa sanottavaa. Hyvä paikka, voi suositella. Ainoa erittäin pitkä miinus on parkkipaikkojen puute, sillä hotellin edustalla on mittava metrotyömaa (vai mitä sinne maan uumeniin nyt tuleekin) ja se on vienyt hotellilta käytännössä kaikki parkkipaikat. Onneksi varaparkki on järjestetty jonkin matkan päähän hotellilta, Tapiolan uimahallin pihaan. Tällehän hotelli siis ei voi mitään, joten emme syytä sitä.

Korkeasaaressa on aina se sama ongelma. Ensinnäkin kävelymatka parkkipaikalta on aivan liian pitkä. Siinä tälläsen punkeron kunto on jo niin koetuksella, että päästyään sillan yli Korkeasaareen on voimat jo aika finaalissa. Korkeasaari jakaa mielipiteeni kahteen osaan, toisaalta siellä on kiva käydä katsomassa eläimiä ja toisaalta niiden häkkien ahtaus pistää miettimään. Olen käynyt Tallinnan eläintarhassa ja siellä joidenkin häkkien koko suorastaan tuo kyyneleet silmään. Eräskin susi kiersi pientä betonibunkkeria ympäri erittäin apaattisena. Toisaalta siellä oli käydessäni uudistuksia menossa. Osalle eläimistä oli jo rakennettu uudet todella hienot aitaukset.

Valkoposkihanhet ovat vallanneet paikan. Äänekkäitä ja pelottavan hyökkääviä, ei kannata siis lähestyä:)

Lepäävä leijona, katsoo suoraan kameraan. Ei jaksa edes murahtaa että mitäs siinä tölläät.

Katoava paviaanilauma. Nämä häviävät jossain vaiheessa kokonaan. Luin jostain että näitä ei enää lisätä, vaan laji poistuu sitten kun viimeinenkin kuolee.

Kuningasmerikotkalle voisi joku aktivisti järjestää "vapauta minut luontoon" -kampanjan. Todella säälittävän näköistä kun iso lintu lentää pienessä häkissä ympyrää, tosin aika taitavasti se sen tekee. Vain silloin tällöin siipi hipaisee verkkoseinää. Käykääpäs itse katsomassa paikanpäällä.

Kuningasmerikotka. Katse vapauteen, vaan turhaan...

Korkeasaaren ongelma on sen alueen pienuus. Jos vertaa vaikka Ähtärin eläinpuistoon, on Korkeasaari todella sekava ja mutkikas. Ähtärissä on todella helppo kävellä tietty reitti jonka varrelta pystyy näkemään kaikki eläimet. Mutta joku viisas voisi joskus suunnitella Korkeasaareen jonkunlaisen reitin, jota seuraillen näkisi kaikki eläimet. Nyt siellä pitää haahuilla ristiinrastiin että näkee suurimman osan, ja silti aina jää joku näkemättä. "Oho, toi yks on näkemättä mutta se on ihan tuolla toisella puolella - ei jaksa enää sinne mennä".

Suokukkojen kosiotanssi. Kannattaa EHDOTTOMASTI käydä katsomassa, sillä näitä jää huomaamattaankin seuraamaan pitkäksi aikaa. Ehdottomasti paikan parasta antia.

Ähtäri pesee Korkeasaaren kyllä viihtyisyydessään, vaikka eläintarjonta onkin suppeampi. No, keli oli hyvä eikä paikka ollut täynnä kirkuvia kakaroita. Kannatti mennä heti aamusta kun paikka aukesi. Sellainen reissu oli se. Muuten, myös Ranuan eläinpuisto on käymisen arvoinen. Tosin olen käynyt vain kerran ja sekin tapahtui pienessä tihku/räntäsateessa. Mutta muistikuvat ovat silti mukavat:)