maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kevät antaa odottaa itseään. Matkailua sillä aikaa.

On jo maaliskuun loppupuoli, mutta pihalla paukkuu pakkanen. Öisin ollut 10 - 20 astetta pakkasta, mutta onneksi päivisin on laskenut sitten lähelle nollaa, tai jopa plussan puolelle.

Tässä on taas tullut reissattua kotomaan kamaralla. Maaliskuun alussa päätimme lähteä pääkaupunkiseudulle vähän shoppailemaan vaatteita. Varattiin ensin huone Hotelli Meripuistosta, Espoosta. Varaussivuston kautta varattiin siinä matkalla, eikä kännykällä nyt kauheasti siinä ehtinyt tutustumaan paikkaan. Shoppailun lisäksi oli tarkoitus lepäillä ja syödä hyvin iltaisin. No..

Kirjauduimme hotelliin sisään, ja maksoimme yöpymisemme. Hotellin aula oli todella avara ja kolkko. Lasiseinän takana näkyi ravintola, joka oli "pohjoismaiseen tyyliin" sisustettu, kolkko ja vähän koulun ruokalan näköinen. No, menimme hissille ja siellä huomasimme lapun: "Hotellin ravintola on suljettuna viikonloppuisin". Mitäääääh????? Eikö me päästäkkään viettämään mukavaa iltaa? Voi helv...

Päästyämme huoneeseen, nousi melkoinen ketutus päälle. Huone oli toki hieno, Jukka Rintalan suunnittelema. Ikkunat oli huoneen kulmasta, toisesta näkyi kerrostalo ja toisesta metsikön takana meri.. niin ja myös kerrostalo. Huoneessa siis ei olisi voinut oleskella ilman että naapuritalosta näkyisi huoneeseen. Olisi pitänyt laittaa kaihtimet/verhot kiinni.

Jukka Rintalan kädenjälki

"Maisemat"

Meri näkyy..


Istuimme siinä hetken, ja huomattuani lisäksi että meiltä oli velotettu väärä hinta huoneesta, päätimme toimia. Takaisin respaan. Halusimme peruuttaa varauksemme. Respa ei voinut sitä tehdä vaan se piti meidän itse tehdä varaussivuston kautta, jolloin olisi pitänyt maksaa toinen yö koska peruutus tuli niin myöhään. Soitto varaussivuston asiakaspalveluun, ja he hoitovat asian niin, että peruutus voitiin tehdä koko ajalle. Ja saimme rahamme takaisin.

Päätimme varata uuden huoneen takuuvarmasti hyvästä hotellista, ja soitto Sokos Hotel Tapiola Gardeniin. Sieltä saatiin hyvä huone, ja edullisella hiihtolomahinnalla. Hotelli johon voi aina luottaa. Päästyämme paikalle, kotiuduimme ja pääsimme lopulta ravintolan herkkujen ääreen.

Tuttu ja turvallinen Sokos Hotel Tapiola Garden.
 

Illalla satoi järkyttävä määrä lunta. Kuva hotellin takapihalle päin.


Seuraavana päivänä oli tiedossa siis shoppailua, ja käynti Vantaan Ilmailumuseossa. Illalla hotellilla saunomista ja uintia. Todellista lepolomaa. Ja levänneenä lomasen jälkeen kotiin.

 
 
 
Ilmatilassa ruuhkaa.
 

Kar-Air, entinen Veljekset Karhumäki.
 
 
Lähdetään lennolle...
 

Ahdistus.
 
 
Erään lentäjän päätöspiste.
 

Löysin oman koneeni! En kyllä lennä tolla, en en en en!

Seuraava reissu tehtiin Jyväskylään, Kylpylähotelli Rantasipi Laajavuoreen. Vietettiin siellä viikonloppua. En ollut ikinä käynyt kyseisessä hotellissa, ja se olikin erittäin positiivinen yllätys. Hotelli oli kummallinen neuvostoharmaa, betoninen, monimutkainen, miksikö sitä nyt sanoisi. Sisätiloiltaan erittäin sokkeloinen, mutta omalla tavallaan karu ja siksi viehättävä 70-luvun hotelli. Meidän huoneemme oli jätetty lähes alkuperäisasuunsa. Oli erittäin paljon mun mieleeni, erittäin viihtyisä. Hotelli oli kuitenkin uudistettu suurilta osin.

Hienoinen retrohenkäys.


Tässä hotellissa ei kylpyläosastolla ollut ollenkaan liukumäkiä, joten tunnelma allasosastolla oli erittäin mielyttävä. Paikalla oli lähinnä lapsiperheitä sekä pariskuntia. Vesi oli ihanan lämmintä, ja saunojakin riittävästi. Ensikertalaisena tosin hotellin sokkeloisuus jatkui myös kylpyläosastolla, ja meni tovi ennenkuin käsitin kuinka paikalla piti toimia. Ensin oli pukuhuoneet miehille ja naisille erikseen, sen jälkeen mentiin yhteisen käytävän kautta kylpyläosaston sauna- ja suihkutiloihin. Joista sitten oli ovi varsinaiselle allasosastolle. No, emme olleet ainoita jotka siellä seikkailivat ja kyselivät että minne pitäisi mennä... :) Saunoimme ja uimme, oli oikein mukavaa. Sen jälkeen suunnistimme syömään.

Hotellin ravintola oli todella avara, siisti ja viihtyisä. Ravintolahenkilökunta ansaitsee kyllä täydet pisteet asiakaspalvelutaidoillaan. Ensimmäisenä iltana söimme kukkoa punaviinikastikkeella. Ihan loistavaa ruokaa.

Aamupalalla huomio kiinnittyi välittömästä aamupalapöydän siisteyteen, tuoreuteen ja todella kauniiseen esillepanoon. Kaikki ruuat olivat ensiluokkaisia, tuoreita ja maittavia. Pieni miinus oli pekonin puute, mutta eipä se maailmaa kaatanut. Aamupalasalina toimi sama suuri ja avara ravintola, missä illalla olimme syöneet. Suuret ikkunat antoivat näkymän kuusikkoiseen rinteeseen, ja ikkunan ääressä oli erittäin rentouttavaa nauttia aamupala.

Näkymä hotellihuoneen ikkunasta. Kylmän näköinen aamu.


Seuraavana päivänä oli vuorossa pienimuotoista shoppailua Jyväskylässä. Hotellissa oli myös keilarata, ja pitihän sitäkin mennä kokeilemaan. Oli todella kivaa, en ollut koskaan hohtokeilannut ja edellisestä keilauksesta oli vierähtänyt varmaan 20 vuotta.. (joskus kauppiksessa viimeksi?). Illalla sitten kävimme seisovassa pöydässä syömässä, ja oli kyllä varmaan yks parhaita seisovia pöytiä, missä olen syönyt. Sielläkin ruuat oli todella siististi ja kauniisti koristellen laitettu esille. Kasvikset olivat täydellisesti kypsennetty. Ruokalajeja ei ollut kovinkaan paljon, vaan ilmeisesti tarkoitus olikin ollut keskittyä ruuan laatuun, ei määrään. Löytyi kuitenkin lihaa, kalaa, kanaa, sekä kasviksia ja alkupalapöydässä kaikkea asiaan kuuluvaa.

Ja palvelu pelasi täydellisesti, josta tulikin tarjoilijalle mainíttua. Saatuamme syötyä, kävimme vielä kylpemässä allasosastolla. Sen jälkeen ei tarvinnut kun pää painaa tyynyyn, ja uni tuli välittömästi. Aamulla vielä pitkän kaavan mukainen aamupala, ja sen jälkeen kotiin. Oli muuten vasen lonkka, reisi ja kummatkin jalat kyllä tietoisia siitä, että kylmiltään keilaus tuntuu... Kotiin päästyämme keksimme sitten lähteä vielä Keuruun keilaradalle keilaamaan. Maanantain työpäivä olikin sitten tuskien taival.. eikä kipu hellittänyt kun vasta viikon päästä.

Ehdottomasti suosittelen Rantasipi Laajavuorta niille, jotka arvostavat hyvää ruokaa, hyvää palvelua ja rauhallisuutta. Hotellissa oli vielä aulabaari josta sai pientä purtavaa ja juotavaa. Lisäksi oli yökerho mutta siitä ei ole minkäänlaista tietoa millainen se on.